Jani

Onnistuu tietenkin ja tehdään pois on mottojani niin harrastuksissa kuin työssäkin.

Perustin yrityksen J. Modig tarjotakseni palveluja joihin minulla on koulutus, ammattitaito ja halu.
Päivätyöni on Tunturi-Lapin Painossa jossa autan paina- ja tulostustöiden kanssa vahvalla osaamisella ja palveluhalulla.

PAINO JA SUUNNITTELU

Digitaalinenpainaminen, tulostaminen ja aineiston valmistamista on tehnyt noin 30 vuotta. Häkellyin kun tajusin kuinka pitkä aika se onkaan. Paljon on tapahtunut tuona aikana, mutta perusasiat ei ole ajassa muuttuneet.
Hyvä suunnittelu, selkeys ja tarve ovat tärkeitä lähtökohtia.

TUNTURIOPAS

Hankin erä- ja luonto-oppaan ammattipätevyyden Muoniossa tuossa vuosituhannen alussa.
Tuon yhden muistorikkaimman vuoden jälkeen tein usean vuoden töitä Ylläs-Safareilla pääoppaana niin lumikenkäretkiä, huskyajeluja kuin moottorikelkkasafareita vetäen. Upea Lainion Lumikylä kuului vahvasti työn kuvaan rakentamisesta alkaen aina yövieraiden opastamiseen mm. makuupussien käyttämisestä.
Tuolloin oppaan tehtäväkenttä oli mahtavan laaja ja rikas. Sieltä jäi tärkeänä asiakaspalvelu ohjeeksi että asiakasta ei jätetä vaan hänen tarpeensa huomioidaan loppuun asti.

Rakkaudesta tapahtumiin

Tunturi-Lappi on täynnä upeita tapahtumia, hienoa yhteisöllisyyttä ja mahtavaa talkoohenkeä.
Olen monessa tapahtumassa ollut apuna ja monenlaisia tapahtumia olen toteuttanut vastuuhenkilönä.
Vahva halu kehittää tapahtumia tuo uutta voimaa sekä mahdollisuuden saavuttaa jotain uutta.

Urheilutapahtumista viimeisimpänä olen järjestänyt Ylläksen Taikapallon nimissä Ylläksen vanhinta yhtäjaksoisesti järjestettyä kesätapahtumaa lentopalloturnausta JonnenPyttyä. Viime vuodet upea ulkoilmapalloilutapahtuma on järjestetty uuden pj. harteilla.

Kino Ylläs ja Kino Kellokas on viimeiset vuodet täyttänyt vapaa-ajan kalenterini.
Elokuvakerhon puheenjohtajana olen kehittänyt ja kasvattanut toimintaan niin että kerholle on saatu palkattua henkilö töihin. Vielä osa-aikasesti mutta uskon että tätäkin toimintaa monipuolistamalla vielä toisellekin saadaan työpaikka.
Kino Ylläksen kehittämisen olen vetänyt hiljalleen kohti suurempia tavoitteita, kohti uusia mahdollisuuksia.
Kun aikanaan otin Kino Ylläksen ja elokuvakerhon vastuulleni, niin päätin että toimintaa kehittäessä kehitän myös omaa tekemistäni. Markkinointi, näkyvyys ja talous vaihdettiin etusijalle. Markkinoinnin kokonaisuuden hahmottaminen aina tiedottamisesta nettisivuihin kuin lehtimainoksista julisteisiin oli jo itsessään haaste. Nämä kaikki laitoin uusiksi ja tein sille pitkän suunnitelman, joka jo nyt odottaa seuraavaa isoa askelta.

Onko jotain missä minä voisin sinua auttaa ja palvella?

Jani